perjantai 18. joulukuuta 2015

Musiikin juhlaa

Ja musiikin juhla jatkuu 50 vuoden jälkeenkin!
Tämä blogi päättyy tähän. Toinen blogi avataan...

torstai 17. joulukuuta 2015

Lukukauden päätteeksi


Joulun kynttilät





Lukukauden konsertit osoittivat jälleen sen, miten tasokasta opetusta opistossamme saa. Tarkkakorvainen kuulijaystäväni totesi kuorojen konsertissa oltuaan, että se oli mitä parasta joulun ajan musiikkia, hienosti toteutettu, mukavan tunnelmallinen ja paljon yleisöä. Kaikkien kuorojen yhteislauluna  Jouluyö ja Maa on niin kaunis kruunasivat illan kokonaisuuden. Työväentalon päätöskonsertin yleisö sai kuulla erinomaisia esityksiä ja taidokasta soittimen hallintaa. Yhteissoitto on kevään 50-vuotisjuhlakonsertin jälkeen saanut uutta puhtia, kun esimerkiksi lyömäsoittajia halutaan yhä enemmän mukaan moniin musiikkiesityksiin. Opettajien yhteinen tekeminen on lisääntynyt. Ja se miten roudaukset ja muu järjestelyt toimivat hyvällä rutiinilla oli merkille pantavaa sekin.

Myös muut musiikkitilaisuutemme kitaristien joulusoitto, Someron joulukonsertti jne. olivat hyvällä ammattitaidolla ja osaamisella valmistettuja. Tiistain 15.12. Kuutamon rytmikäs konsertti sai paikalla olevan yleisön laulamaan konsertin lopuksi Charlie Brownia, eikä vähiten ansiokkaan juontaja Timon ansiosta. Esitykset olivat hallittuja ja mieleenpainuvia, ja järjestelyt sujuivat hyvässä hengessä. Kerrassaan upeaa! Tässäkin konsertissa kaupungin strategia toteutui onnistuneesti: tyytyväinen yleisö, kansainvälinen ohjelma, opettajien ja oppilaiden yhteisöllisyys ennen ja jälkeen konsertin.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulun odotusta

Itsenäisyyspäivän tapahtumissa esiintyvät musiikkiopistolaiset, tasosuorituksia tehdään, joulukonsertit 10.12., 12.12., 14.12. ja 15.12., siinä muutamia tapahtumia opiston syksyn päätteeksi! Lisäksi nettisivuilta voi lukea opettajien omista soittajaisista ja syksyn päätöstilaisuuksista. Syyskausi ja juhlavuosi päättyy yhtä toimeliaasti kuin se alkoikin.

perjantai 13. marraskuuta 2015

perjantai 16. lokakuuta 2015

perjantai 12. kesäkuuta 2015

JUHLAVUOSI JATKUU

Musiikkia Forssan torilla
lauantaina 8.8. klo 12.00 Kodály-koulun (Unkari) oppilaiden soolo- ja kamarimusiikkiesityksiä.

Ja syksyn alkajaisiksi kamarimusiikkia Wahren-salissa
tiistaina 11.8. klo 17.30 pianolla, sellolla ja huilulla unkarilaisten vieraittemme esittämänä.



torstai 4. kesäkuuta 2015

Kärsimyskukka kukkiii jälleen, jo kolmas kerta! Kiitos Wahren-keskuksen yhteistyökumppaneille kauniista lahjasta.

Taiteen tekeminen saattaa joskus olla kärsimystä, mutta kauneuden löytäminen on palkitsevaa.