torstai 17. joulukuuta 2015

Lukukauden päätteeksi


Joulun kynttilät





Lukukauden konsertit osoittivat jälleen sen, miten tasokasta opetusta opistossamme saa. Tarkkakorvainen kuulijaystäväni totesi kuorojen konsertissa oltuaan, että se oli mitä parasta joulun ajan musiikkia, hienosti toteutettu, mukavan tunnelmallinen ja paljon yleisöä. Kaikkien kuorojen yhteislauluna  Jouluyö ja Maa on niin kaunis kruunasivat illan kokonaisuuden. Työväentalon päätöskonsertin yleisö sai kuulla erinomaisia esityksiä ja taidokasta soittimen hallintaa. Yhteissoitto on kevään 50-vuotisjuhlakonsertin jälkeen saanut uutta puhtia, kun esimerkiksi lyömäsoittajia halutaan yhä enemmän mukaan moniin musiikkiesityksiin. Opettajien yhteinen tekeminen on lisääntynyt. Ja se miten roudaukset ja muu järjestelyt toimivat hyvällä rutiinilla oli merkille pantavaa sekin.

Myös muut musiikkitilaisuutemme kitaristien joulusoitto, Someron joulukonsertti jne. olivat hyvällä ammattitaidolla ja osaamisella valmistettuja. Tiistain 15.12. Kuutamon rytmikäs konsertti sai paikalla olevan yleisön laulamaan konsertin lopuksi Charlie Brownia, eikä vähiten ansiokkaan juontaja Timon ansiosta. Esitykset olivat hallittuja ja mieleenpainuvia, ja järjestelyt sujuivat hyvässä hengessä. Kerrassaan upeaa! Tässäkin konsertissa kaupungin strategia toteutui onnistuneesti: tyytyväinen yleisö, kansainvälinen ohjelma, opettajien ja oppilaiden yhteisöllisyys ennen ja jälkeen konsertin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti